keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Muriel Barbery: Kulinaristin kuolema


Minä kuolen, mutta vähät siitä. Eilisen jälkeen, Chabrotin sanojen jälkeen, vain yksi asia on tärkeä. Minä kuolen enkä kykene muistamaan yhtä tiettyä makua, joka kaihertaa sydäntäni. Tiedän, että tuo maku on elämäni tärkein ja lopullinen totuus ja sillä on hallussaan avain sydämeeni, jonka olen sittemmin vaientanut.

Pöyhkeä ja kuuluisa, vastemielisyydessään vastustamaton, hurmaava ja äärettömän aistillinen ravintolakriitikko Pierre Arthens tekee kuolemaa Rue de Grenellellä sijaitsevassa hienostoasunnossaan. Hän on elämässään pettänyt, ollut ylimielinen ja itserakas, unohtanut läheisensä, laiminlyönyt lapsensa ja rakastanut koiraansa. Kuolevan miehen mielessä eivät kuitenkaan pyöri hänen läheisensä eiväthä hänen pahat tekonsa, vaan ruoka. Kuolinvuoteella maatessaan etsii mielensä sopukoista sitä makuelämystä, joka oli sittemmin määräävä koko hänen elämäänsä.

Minut ja monetkin muutkin kirjabloggarit hurmannut Muriel Barbery liikkuu nyt suomennetussa esikoisromaanissaan Kulinaristin kuolema (Gummerus 2001; Une gourmandise 2000) samoissa konkreettisissa ja filosofisissa maisemissa kuin vuosi sitten suomennettu Siilin eleganssi. Pienen romaanin keskeispaikkana on sama hienostotalo, jossa nytkin nopeasti tavattava Renée toimii luokkatietoisena ovenvartjarouvana. Ravintolakriitikon muistoissa Kulinaristin kuolema vie lukijansa kuitenkin kauas aina Japaniin, Marokkoon ja Yhdysvaltoihin saakka. Kerrontaa määrittelee näennäisen kepeä satiiri, joka kertoo siitä, mihin me ihmiset elämässämme joudumme kuka sattuman oikusta, kuka oman halunsa ansiosta.

Tuskallisinta ei ole erota niistä, jotka sinua rakastavat, vaan rimpuilla irti niistä, jotka eivät sinua rakasta. Ja minun surkea elämäni on mennyt siihen, kun olen hartaasti odottanut sinun pihtaamaasi rakkautta, tuota puuttunutta rakkautta, voi jumalan pyssyt, eikö minulla tosissaan ole parempaa tekemistä kuin pillittää surkeaa osattomaksi jääneen poikapolon kohtaloani? Vaikka tärkeämpiäkin asioita on. -- minä rakastan sitä roistoa, rakastan häntä, ei perhana...

Kirjan keskeishenkilö Pierre Arthens valottuu kahdella tavalla: hänen omien gastronomisten muistojensa välityksellä sekä hänet kohdanneiden ihmisten, yhtä lailla läheisten kuin kaukaisten, ajatuksissa. Jokaisella on oma mielipiteensä ja sanottavansa Arthensin persoonasta. Nuo mielipiteet rakentavat kriitikon henkilökuvaa ja saavat paikoin jopa vihaamaan Arthensia. Millainen mies ylenkatsoo omaa perhettää? Läheiseksi kuoleva mies tuleekin hänen omien muistojensa kautta. Vaikka hän olisi ollut elinvoimaisina vuosinaan kuinka pöyhkeä tahansa, on vaikea vastustaa miestä, joka kuvailee normandialaisia savukinkkuviipaleita silkkimäisen sulaviksi, japanilaista sashminia sydämen ulottuvilla olevaksi palaksi maailmankaikkeutta ja puutarhassa tuoreeltaan ahmittua tomaattia pelkistettyjen tuntemusten runsaudensarveksi.

Eikö tuo mies ole runoilija? Tai pikemminkin; Eikö tuosta miehestä kirjoittava Muriel Barbery ole taitava ja viisas? Kovin usein en ole liikuttunut ruokakuvauksista enkä itkenyt nytkään, mutta tunsin sydänalassani jotain outoa lämpöä sellaisia asioita kohtaan, joita en itse ole kokenut tai välttämättä edes maistanut. Kulinaristin kuolema toimii ylistyslauluna hyville raaka-aineille sekä kaikille niille huippukokeille ja maalaismummoille, jotka tekevät ruokaa kantaen teoissaan omaa nerokkuuttaan.

Kulinaristin kuolema on hurmaava juuri sillä samalla tavalla, joka teki Siilin eleganssista niin ihanan. En ole lukenut tarpeeksi ranskalaista kirjallisuutta, mutta tuntuu kuin siellä maassa kirjailijoilla olisi ihmeellinen kyky saada kepeys ja vakavuus lyömään kättä onnistuneella tavalla. Ainakin Kulinaristin kuolemassa mikään, ei edes kuoleman odotus, tunnu synkältä tai vaikealta. Se ei ole myöskään hauskaa eikä kaunista, se vain tulee vääjäämättä ja sitä odotellessa voi hyvin yrittää muistoillaan metsästää sitä kaikkein tärkeintä ja täydellisintä makua. Ja vaikka makuelämyksen etsiminen onkin romaanin viehättävä ydin, ei Barberyn sanoma mielestäni ole ruoassa. Se on siinä, että me kaikki ihmiset yhteiskuntaluokastamme riippumattomassa keskinkertaisuudessamme kaipaamme jotain konreettista kiinnekohtaa elämällemme, oli se sitten joku ihminen, kirja, maalaus, maisema tai ruoka.

Mikä sitten on se Pierre Arthensille täydellinen makuelämys, sitä en tietenkään teille kerro. Sanon vain, että yllätyin. Fiktiivisen ravintolakriitikon kaipaama herkku ei ole koskaan lumonnut minua. En myöskään ole (vielä, toivon) kohdannut sitä ruokaa, joka olisi minulle piilotajuntani ohjaamaana elinvoimani ja olemassaoloni ydin.

Viime vuoden lopulla nostin Barberyn Siilin eleganssin erääksi vuoden 2010 suosikkikirjakseni. Sitä, mahtaako Kulinaristin kuolema tehdä saman tänä vuonna, en osaa vielä sanoa. Pidin tästä kirjasta todella paljon, mutta tämä kirjavuosi on muutenkin vaikuttanut vielä paremmalta kuin edellinen. Loppukiteyksenä totean vain, että lempeä ironia sopii minulle. Näistä kahdesta satiirisesta ja elegantista kirjasta Siilin eleganssi on koskettavampi ja Kulinaristin kuolema charmikkaampi.

****½

Kulinaristin kuolemasta ovat kirjoittaneet myös Susa ja Joana.

26 kommenttia:

  1. Luen, en lue, luen... Kävin kovaa taistelua itseni kanssa ja päädyin lukemaan kirjoituksestasi vain alun ja lopun (no okei, vähän keskeltäkin). Sama kirja on postissa matkalla luokseni, joten en uskaltanut lukea ihan kaikkea. Se, minkä näin, oli kiinnostavaa. Kiitos siis, nyt odotan tätä kirjaa vielä entistä enemmän!

    VastaaPoista
  2. Mietin pitkään omassa blogiarvostelussani, otanko alkulainaukseen tuon kohdan, mikä sinullakin vaiko sen nykyisen. Kirja oli herkullisia lainauskohtia täynnä ;)

    Totta, vaikka Pierre oli ollut julma perheelleen ja muutenkin ehkä ylimielinen jne, hänestä siinä kuolinvuoteella jotenkin kuitenkin piti. Ehkä se lähestyvä kuolema tosiaan riisui hänet siksi, mikä hän vielä ennen kriitikkovuosiaan oli ollut ja mitä hänestä olisi toisaalta siis voinut ihmisenä tulla.

    VastaaPoista
  3. Ai niin, linkitin sinutkin omaan arviooni!

    VastaaPoista
  4. Jenni: Minulla on aina samat mietteet, kun jossain blogissa käsitellään kirjaa, jonka aion itse lukea. Jään mielenkiinnolla odottamaan sinun arviotasi tästä! Minä kyllä pidin. :) Ei vuoden syvällisin lukuelämys, mutta todellakin kelpo kirja.

    Susa: Totta, tästä kirjasta voisi ammentaa lainauksia niin, että jokaiseen blogiin riittää omansa. Barbery kirjoittaa hienosti.

    Minun mielestäni Pierren henkilöhahmo rakentuu hienosti. Juuri tuollaisiahan me kaikki olemme, joidenkin mielestä hankalia, jopa paskamaisia ja silti jotenkin niin läheisiä, inhimillisiä. Tai ok, Pierre oli paikoin todella inhottava, mutta silti hänen vetovoimansa on ymmärrettävää.

    Kiitos linkityksestä. :)

    VastaaPoista
  5. Aaargh, täälläkin! :) En voi lukea tätä, kun luen kirjaa edelleen. Tosin hitaasti, mutta kyllä se etenee. Palaan asiaan.

    Tykkään muuten noista kirjakuvistasi! Ovat kivoja, tämäkin, taas!

    VastaaPoista
  6. Hannele: Voisin kuvitellakin. Jos et ole jo lukenut, niin suosittelen.

    Ilse: Joo, joka puolella! Ehkä Siilin eleganssi teki moniin niin lähtemättömän vaikutuksen, että väki tarttuu innolla tähän Kulinaristiin. Palaa tähän sitten kun aika on. Ja kiitos kirjakuvakommentistasi. Ajattelin keksiä jotain "uutta" kantta täydentämään. Kohta varmaan ideat loppuvat. :)

    VastaaPoista
  7. Oi voi oi..

    Muistan kuulleeni Siilin eleganssin nimeltä aikanaan, mutta enpä ole sitä lukenut (vaikka olenkin todella viehättynyt siileistä näin muutenkin).

    Mutta ruokaan liittyvä kirja! Tämä on luettava (ja ihana arvio myös, luin palasittain :)

    Minun pitää tätä menoa lopettaa blogisi lukeminen kun sieltä joka kerta tuntuu tarttuvan luettavien listalle jotain.. :)

    VastaaPoista
  8. Linnea: Etkä lopeta lukemista täällä. ;) Mukava kyllä kuulla, että lukumakuni vastaa isoin osin omaasi.

    Tämä kirja todellakin liittyy ruokaan, puolet kirjasta saa lukea vesi kielellä Barberyn loihtiessa teksiinsä mitä ihmeellisimpiä herkkuja. Tavallinen arkinen leipäkin on oikea ihme! Saati sitten kaikki ne gourmettasoisest jutut.

    VastaaPoista
  9. Hei Katja!
    Kirjaa lukiessa tuli sellainen tuttuuden tunne, kun pääsi vielä hetkiseksi palaamaan Siilin eleganssin maisemiin. Ihana tuo sinun loppuluonnehdintasi! : )

    Minulla menossa täällä sellainen perunankuorista kertova sotakirja. Ihana sekin! ; )

    VastaaPoista
  10. Taistelin myös lukemisen kanssa, kuten Jenni. Pidän kyllä kirjoituksistasi, sillä et paljasta teoksista liikaa, joten sinällään näitä on turvallista lukea. Tilasin tämän englanniksi itselleni 3 eurolla (postikuluineen). Ihan hullua!! Kirjan pitäisi tulla pian ja pääsen lukemaan.

    VastaaPoista
  11. Jätän nyt tämän ihan tietoisesti lukematta, kun itsellä kirja on vielä kesken... palaan asiaan!

    VastaaPoista
  12. No tämähän minun pitää ihan ehdottomasti lukea!

    VastaaPoista
  13. Joana: Ihan samaa ajattelin. Ja luin sinun arviostasi, että haluat nyt lukea Siilin eleganssin uudestaan. Minä ajattelin samaa! Siilikirja on parempi, mutta tämäkin ihana.

    Tunnelmaltaan tässä oli jotain samaa kuin perunankuorikirjassakin, vaikka maisemat, aikakausi, tapahtumat ja rakenne ovat ihan erilaiset.

    Hanna: Koetan olla kertomatta liikaa juonesta, koska en halua blogikirjoitusteni olevan vain referaatteja lukemastani. Ei ole yhtään hullua tilata kirjaa englanniksi varsinkaan noin edullisesti. Toivottavasti saat kirjan pian!

    Amma: Huomasin. :) Ja palataan!

    Omenaminttu: Niin pitää! Kävit mielessäni monta kertaa tätä lukiessani. Ihan täydellinen ruokakirja, ylistys kaikelle hyvällä ruoalle ja vähän muullekin.

    VastaaPoista
  14. Lumiomena, jätän väliin, vaikka olen tästä jo yhden arvostelun lukenut. Se oli vaarmaan Susalta, sillä muistan sen siitä, että hän siirsi tällä kirjalla Rakkauden aikakirjaa...

    Yritän tehdä tämän kahden viikon sisällä.

    Mukavaa, aurinkoista ja pitkää viikonloppua Sinulle♥

    VastaaPoista
  15. Leena: Joo, Susa kirjoitti tästä arvion tiistaina ja siirsi Rakkauden aikakirjaa tuonnemmaksi. Tämä on ihana kirja, mutta kirjoitellaan tästä lisää sitten kun ehdit tekemään tämän.

    Sinulle ja Lumimiehelle myös ihanaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
  16. Ai näitä herkkuja oli lisääkin? Siili on hyvä! :-)

    VastaaPoista
  17. Linnea: Siili on ihana. Tämä on Barberyn esikoinen, tullut kirjakauppoihin helmikuussa. Pitäisikin tarkastaa, että onko Barbery kirjoittanut paljonkin kymmenessä vuodessa. :)

    VastaaPoista
  18. Kiitos taas hyvästä vihjeestä!Olen kirjaston jonossa :D
    Halit♥

    VastaaPoista
  19. Kirjoitit ihanasti tästä kirjasta! Lukaisin kirjan juuri englanniksi ja jotenkin tuntuu, että pitäisi varmaan lukea se myös suomeksi, koska tässä oli niin paljon adjektiiveja ja kuvailua, jotka nyt vain todennäköisesti uppoavat paremmin omalla äidinkielellä. Ei sillä, etteikö englanninkielistä voisi ymmärtää, vaan enemmänkin sen takia, ettei kielen ymmärtämiseen tarvitsisi keskittyä, vaan pelkästään sisällön.

    Samoja asioita olet huomioinut kuin minäkin, se on aina mielenkiintoista huomata sellaista ;) Loppuratkaisu kirvoitti pienen naurun :)

    VastaaPoista
  20. Voi kiitos, että vinkkasit tästä. Minulta mennyt ihan ohi ja pidin Siilin eleganssista kovin. Juuri se lempeä satiiri...elämänviisaus siellä kirjassa. Tämän haluan ehdottomasti lukea!

    VastaaPoista
  21. Maria: Ole hyvä. Ja halit takaisin ♥

    Teresita: Oletko sinä kirjoittanut tästä vielä? (Olet, kävin juuri kurkkaamassa) Olen kanssasi ihan samoilla linjoilla, mutta antaisin tälle kirjalle ***½ tai peräti ****. Pidin siis kovasti, vaikka Siilin eleganssi onkin parempi ja valmiimpi teos. Tässä on omat esikoiskirjan ongelmansa, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen.

    Kirjailijatar: Tämä on juuri ilmestynyt. Jos pidin Siilin eleganssista, niin suosittelen tätäkin. Niitä voisi melkein lukea jonkinlaisena kirjaparina. Mutta siilikirja on kyllä parempi, tätä lukiessa tulee nälkä!

    VastaaPoista
  22. Hieno arvio! Olit onnistunut tiivistämään kaiken olennaisen tähän. Minäkin lukiessani mietin, mikä olisi se ruoka tai maku, jonka haluaisin kuolinvuoteelleni, mutta en osannut päättää. Arthensin kaipaama maku oli minusta aivan hurmaava juuri yllättävyytensä takia. Jälleen kerran loistava metafora elämälle: mitäpä muuta elämä onkaan kuin -no, se ;)

    VastaaPoista
  23. Amma: Arthensin hakema maku oli tosiaan yllätys. Ja ehkä hienointa siinä on se, että se osoittaa meidän kaikkien perimmäisen keskinkertaisuutemme. Se olisi siis voinut olla mikä tahansa samasta paikasta saatava ruoka-aines. Tämä oli kyllä hieno pikkukirja, elegantti, mutta ei unohtumaton.

    VastaaPoista
  24. Tämä on ehdottomasti lukulistallani! Minä hurmaannuin Siilin eleganssista täysin ja kirjoittelin siitä pienen esittelyn blogiinikin jokin aika sitten.

    Olen kirjoittanut myös Elenasta, mutta siitä on aikaa. Pidin ja en pitänyt kirjasta. Suhtautumiseni oli ristiriitaista.

    VastaaPoista
  25. Katilein: Tulenkin pian lukemaan mietteesi Siilin eleganssista. Se on parempi, joten moniulotteisempi kuin tämä. Kulinaristin kuolema on silti ihana - kaikki ne ruoat, yhteiskuntasatiiri, kepeyden ja syvällisyyden vuorottelu. Oih, haluan lisää Barberyn kirjoja suomeksi!

    Elena aukesi minulle aika lailla täysin, mutta olen ymmärtänyt sen jakaneen lukijoidensa mielipiteitä aika tavalla.

    VastaaPoista